Kolmen vuoden ajan rinteellä sijaitsevan koulun oppilaat ovat pitäneet kirjaa säästä luonnontieteiden rakennuksen katolla olevan pienen aseman avulla. Laitteisto on vaatimaton. Sademittari kerää vettä kapeaan putkeen, ja lämpömittari on tuuletetussa valkoisessa kopissa, joka suojaa sitä suoralta auringonvalolta. Joka aamu kello kahdeksan kaksi vapaaehtoista kiipeää portaat ylös lukemaan molemmat mittarit ja kirjaamaan lukemat yhteiseen vihkoon.
Aluksi lukemissa ei näyttänyt olevan mitään erikoista. Lämpimiä päiviä seurasi viileämpiä, ja sadekuurot tulivat lähes varoittamatta. Ajan myötä oppilaat kuitenkin huomasivat jotakin kummallista. Heidän sademääränsä olivat jatkuvasti pienempiä kuin laakson toisella puolella sijaitsevan lentokentän julkaisemat luvut, jopa sellaisten kuurojen jälkeen, jotka olivat kastelleet molemmat paikat yhtä lailla.
Opettaja kannusti heitä tutkimaan asiaa sen sijaan, että he olettaisivat lentokentän olevan väärässä. Oppilaat tutkivat sademittarin ja huomasivat, että lähellä oleva ilmanvaihtoaukko puhalsi putken suuaukon yli. Tuulisina päivinä osa sateesta ohjautui sivuun ennen kuin se ehti mittariin. Ero oli yksittäisessä kuurossa pieni, mutta se kasautui kuukausien mittaan.
Luokka siirsi sademittarin katon vastakkaiseen nurkkaan, kauas ilmanvaihtoaukosta, ja vertasi kahta paikkaa useiden viikkojen ajan. Uusi sijainti vastasi lentokentän lukuja paljon paremmin. Raportissaan oppilaat selittivät, että mittari on vain niin luotettava kuin paikka, johon se on asennettu. He lisäsivät myös huomautuksen vanhoihin merkintöihin, jotta kuka tahansa niitä myöhemmin lukeva ymmärtäisi, miksi ensimmäiset lukemat olivat liian pieniä.
